Tutkimushistoria

Hylkykohde löydettiin Suomenlinnan vesialueen inventoinnin yhteydessä 2010 merivartioston sukeltajalta saadun vihjeen perusteella. Tuolloin hylky dokumentoitiin pääasiassa kuvaamalla. Talvella 2011 hylystä otettiin näytteitä alustavan dendrokronologisen ajoituksen saamiseksi osana Minna Koivikon Suomenlinnan hylkyihin liittyvää väitöskirjatutkimusta.

Näytteenotossa avustanut vapaaehtoissukeltajien tiimi myös dokumentoi prosessia ottamalla kuvia ja videoita. Puunäytteet otettiin laitalankuista, kaarista ja palkeista. Osa sahauksesta tehtiin pinnalla ja jäljelle jääneet kappaleet palautettiin hylkyalueelle. Valokuvien ja videoiden lisäksi hylky dokumentoitiin skannaavalla kaikuluotainlaitteella ensimmäisenä hylkykohteena Suomessa.

Koivikon väitöskirjatutkimusta tukenut Suomen Kulttuurirahasto rahoitti tuolloin puunäytteiden analysoinnin. Näytteet analysoi Itä-Suomen yliopiston vanhempi asiantuntija Pentti Zetterberg. Alustavat ajoitustulokset viittaavat siihen, että puu on peräisin Itämeren pohjoisrannikolta, ja viimeinen kasvurenkaat ovat vuodelta 1780.

Museovirasto suoritti vuonna 2019 alueen viistokaikuluotauksen, jolloin hylyn eteläpuolelta havaittiin mahdollisesti hylkyyn liittyvää puutavaraa 13 x 18 metrin laajuiselta alueelta. Talvella 2021 hylky kuvattiin systemaattisesti ja kohteesta tehtiin fotogrammetrinen malli.

Vuosina 2022–2024 kohde on toiminut ympäristönmuutoksen testikenttänä, erityisesti pohjasedimentin lämpötilan osalta. Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää, kuinka puuhylky vaikuttaa ympäristöönsä. On yleisesti hyväksytty, että veden lämpötilat nousevat ilmastonmuutoksen seurauksena, siksi on tärkeää selvittää puuhylyn rooli tässä prosessissa.